Muutto

Lauantaina muutetaan, popperi ja minä. Kaikki palaa ”kotiin” ehkä vain vähäksikin aikaa. Eli työhuonelleni Tourulan Kivääritehtaalle, missä luovuus on pursunnut jo 13 vuotta, ihana tila, korkeat ikkunat, valoa, tilaa ajatella ja toteuttaa.

Ja niinhän oli jo pitkän aikaa, ennen putiikin laittoa Toivolaan, tein työt ja myin tuotteeni samasta pisteestä. Ja tervetuloa nytkin jatkossa ostoksille, kivääritehdas kun sijaitsee alle 2 km päässä keskustasta ja kadun varteen saa auton ilmaiseksi parkkiin, helppoakin.

Edellisessäkin postauksessa kirjoitin tästä, pyörii näköjään kovasti mielessäni. Ja miksi ei, onhan taas muutos Popperin aikajanalla. Ja minunkin, lähden nimittäin opiskelemaan! Monimuotoisena, nettisivujen suunnittelua ja toteutusta, kuten ystäväni sanoi; just sun tyyppistä, kaikki pitää itse tehdä! No pitää, kun valmiina ei löydy ja pää pursuaa toteuttamatonta visiota myös sillä saralla.

Vuoden alkupuolella nettikauppaan tulee mahtava määrä tarjoustuotteita ja arkiston aarteita ja ihan uusikin, mitä en ole ehtinyt syksyn aikana kuvaamaan. Mainostan somessa, kun pääsee niitä ostamaan. Tämä vinkkinä teille kauempana asuville.

Mutta vietetään tämä vuosi riehakkaana loppuun ja sitten putsataan pöytä konkreettisesti uuden tieltä! Ihanaa uutta vuotta.

Työhuone Kivääritehtaalla